PUURAKENTAMINEN KANNATTAA!
Rakentaminen kuluttaa noin puolet luonnonvaroista ja tuottaa noin 40 % jätteistä. Jo viiden prosentin alkutuotannon vuotuisella kasvulla monet tärkeät uusiutumattomat luonnonvarat on käytetty loppuun seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana. Maailman talouskasvu ei siten voi pitkällä tähtäimellä perustua uusiutumattomien materiaalien käytön jatkuvaan kasvuun. Myös rakentamisessa on pakko alkaa hyödyntää nykyistä enemmän uusiutuvaa puuta.
Puurakentaminen hidastaa ilmastonmuutosta. Puu hyödyntää kasvaessaan ilman hiilidioksidia, joka varastoituu puuhun, esim. puutalossa hiili säilyy pitkään.
Puuta on helposti saatavilla. Se on paikallinen materiaali, mistä johtuen kuljetuskustannukset ovat alhaiset. Puu on myös ainoa materiaali, jota on saatavissa kestävällä pohjalla. Se on luonnossa itsestään uusiutuva materiaali.
Puu on myös täysin kierrätettävä materiaali. Käytöstä poistetut puutuotteet voidaan usein käyttää uudelleen sellaisenaan. Vaihtoehtoisesti ne voidaan jatkojalostaa johonkin toiseen muotoon tai viime kädessä polttaa, jolloin puuhun sitoutunut energia saadaan uudelleen käyttöön.
Puu on matalaenergiatuote. Sen valmistukseen tarvitaan vain murto-osa siitä energiasta, kuin sen tavallisesti korvaavien materiaalien valmistukseen. Vähäinen energiantarve merkitsee säästöä paitsi tuotteiden valmistuksessa myös esimerkiksi rakentamisessa.
Lisäksi puu on myös merkittävä ja turvallinen energialähde. Puu on saasteeton, eikä siitä vapaudu poltettaessa enempää hiilidioksidia, kuin puuhun on sen kasvaessa sitoutunut. Oikein tehtynä myös puun pienpoltto on haitatonta.

